Kolumni julkaistu Länsi-Suomessa 11.3.2021.
Kansanedustaja Arto Satonen (kok.) julkaisi viime viikolla Alueiden kosto ja voidaanko se välttää? -pamfletin. Kirja sisältää viisasta pohdintaa seutukaupunkien tulevaisuudesta. Johtopäätöksestä on helppo olla samaa mieltä: aluepolitiikan tulee palata politiikan keskiöön ja se tarvitsee puolesta puhujia yli puoluerajojen.
Aluepolitiikalla on Suomessa pitkät juuret. Sotien jälkeen maan turvallisuutta lisättiin asuttamalla rintamalta saapuneita rajalle koko Suomen mitalta. Koko maan saaminen asutetuksi edellytti samalla huolenpitoa kansalaisista joka puolella Suomea, niin työ- ja koulutusmahdollisuuksista kuin terveydenhuollostakin. Ehkä juuri tämän ansiosta olemme yksi maailman onnistuneimmista valtioista alueellisen hyvinvoinnin luomisessa.
Maailma on muuttunut noista ajoista. Viime vuosikymmeninä olemme ensin nauttineet maailman avautumisesta, yritysten kansainvälistymisestä ja hyvinvoinnin lisääntymisestä. Sen seurauksena olemme kokeneet myös globaalin kilpailun, teollisuuden murroksen, työpaikkojen menetykset ja taloudellisen epävakauden. Kansallisesti palveluita on keskitetty kasvukeskuksiin, jonka työpaikkojen perään myös väestöä on muuttanut.
Seutukaupungit kuten Rauma, ovat olleet keskellä kaikkea tätä myllerrystä. Onko siis ihme, että alueen ihmiset ovat hämillään? Totuttujen, hyvän elämän edellytysten menettäminen herättää turhautumista ja kiukkua, jopa pelkoakin. Satonen nostaa kirjassaan esille vastaavan kehityskulun niin Ranskassa kuin Yhdysvalloissakin. Ranskassa juuri pikkupaikkakunnilta levinnyt keltaliivien esiinmarssi ja Yhdysvalloissa entisten teollisuuspaikkakuntien asukkaiden protestiliikkeet ovat vavisuttaneet kansallisia vallan voimasuhteita.
Molempia kansanliikkeitä yhdistää ihmisten huoli tulevaisuudesta omalla kotiseudullaan. Vakaan, turvallisen ja omalla työllä ansaitun pikkukaupunkielämän tilalle on tullut arki, jossa kokonaiset teollisuusalat siirtyvät muihin maihin ja jättävät jälkeensä autioitumista. Ranskan keltaliivit esimerkiksi kokivat oman elämänsä alkaneen muistuttaa jatkuvaa selviytymistä, jota maan ylin johto vain vaikeutti entisestään. He päättivät tehdä itsensä näkyväksi, ja pian koko maa oli pysähtynyt keltaliiviaktivistien vuoksi. Liekö sitten sen seurausta, mutta nykyisin Ranska kulkee vastavirtaan muun maailman kanssa. Kaupungistumisen tahti on pysähtynyt ensimmäistä kertaa sitten 1940-luvun. Ranskalaisten muuttoliike suuntaa Pariisin sijaan maakuntiin.
Esimerkkien teollisuuskaupungit sijaitsevat merten takana, mutta on helppo nähdä yhtäläisyyksiä Raumaan. Viime vuodet ovat olleet meillekin taistelua, milloin teollisuuden säilymisen puolesta, milloin palveluiden keskittämistä vastaan. On tuntunut, että vain me itse ymmärrämme, millaiset negatiiviset kerrannaisvaikutukset yhden toiminnon alasajo kaupunkiimme tuo. Onneksi olemme paikallisesti aina sisuuntuneet periksi antamisen sijaan. Suomessa juuri seutukaupungeissa oleva teollisuus muodostaa merkittävän osan maamme vientiteollisuudesta. Sen vuoksi seutukaupunkien kohtalon tulee kiinnostaa kansallisellakin tasolla aikaisempaa enemmän jokaista hallitusta. Teollisuuden uudistumisessa on paljon mahdollisuuksia, joita jo Raumalla näemme. Uudistumisen myötä moni nuori voi löytää niistä työpaikan, jolla muutetaan maailman suuntaa. Nuoret haluavat työtä, jolla on merkitystä. Sellaista työtä löytää Raumalta.
Ennen koronapandemiaa moni mietti, voiko elinvoimaisuudestaan jatkuvasti taisteleva kotikaupunki tarjota tulevaisuutta omille lapsille. Korona on avannut silmämme arjessa tärkeille asioille. Tämä on mahdollisuus seutukaupungeille. Ihmiset arvostavat turvallista elinympäristöä, laadukasta ja tilavaa asumista sekä puhdasta luontoa ympärillään. Sellaisessa ympäristössä he näkevät tulevaisuuden myös lapsilleen. Samalla kaupungin on kuitenkin pystyttävä tarjoamaan hyvät ja kattavat palvelut arjen sujuvoittamiseksi sekä turvallisuuden luomiseksi. Raumalla asuvan on saatava ”samalla rahalla enemmän” -elämänlaatua. Se on valttikorttimme.
