Julkaistu Länsi-Suomessa 9.5.2019.
Rauman kaupungin ostopalveluina toteuttamien sosiaalipalveluiden sopimukset päättyvät tämän vuoden lopussa. Palveluita on ostettu vanhuksille, vammaisille, mielenterveys- ja päihdekuntoutujille. Sopimusten päättymisen vuoksi esille on noussut tarve kilpailuttaa uudelleen kyseiset palvelut.
Hetkinen. Suomessa ollaan keskellä hoivaskandaaleja, joissa kilpailuttamiset ovat johtaneet pahimmillaan jopa vanhusten turvallisuuden vaarantumiseen. Yli 70 000 ihmistä on allekirjoittanut kansalaisaloitteen, jossa vammaisten asumispalveluiden kilpailuttaminen halutaan lakkauttaa lailla. Paikalliset päihdeongelmaisten asumispalvelut ovat puhututtaneet jo pitkään.
Nyt jos koskaan olisi siis hyvä hetki harkita kunnolla, miten Raumalla haluamme järjestää nämä haavoittuvassa asemassa olevien palvelut. Sopimusten päättyminen ei saa olla vain hankintakysymys. Päätöksentekijöiden tulee ensin tarkastella oikeaa palveluiden järjestämistapaa, eikä vain hankintalainsäädännön mukaisten menettelyjen yksityiskohtia. Palveluiden järjestämistapa voi nimittäin olla myös muu kuin kilpailutus. Rauma voi tuottaa nämä palvelut itse, tai ostaa palvelut palvelusetelin tai henkilökohtaisen budjetoinnin avulla. Hankintalaki siis mahdollistaa erilaiset palveluiden toteuttamistavat, eikä edellytä palveluiden hankintaa kilpailutuksen kautta.
Tärkeää olisikin nyt osata arvioida kustannusten lisäksi palveluiden järjestämistavan vaikutusta asiakkaiden elämänlaatuun ja tyytyväisyyteen. Esimerkiksi hoitajien iso vaihtuvuus tai heikentynyt työtyytyväisyys vaikuttavat ratkaisevasti myös asiakkaiden saaman hoivan laatuun. Jos Raumalla kaikesta huolimatta päädytään kilpailuttamaan palvelut tai osa niistä, erityisen tärkeää olisi osallistaa prosessiin ne ihmisryhmät, joiden palveluita ollaan kilpailuttamassa. Kuntia on kritisoitu kilpailuttamisista, koska asiakkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia ei ole turvattu hankintaprosessin kaikissa vaiheissa: suunnittelussa, toteutuksessa ja seurannassa. Hankintalain ongelmat sosiaalipalveluissa kiteytyvät juuri siihen, että palveluita tarvitseva ihminen on täysin ulkopuolinen hankinnassa. Vammaisella, vanhuksella tai kuntoutujilla ei ole juuri lainkaan omaa oikeusturvaa hankintapäätöksessä.
Suomessa on kilpailutettu sellaisella vimmalla, että hankintalaki on noussut arvoasteikolla usein ylimmäksi. Niin ei kuitenkaan pitäisi olla. Esimerkiksi sosiaalilainsäädännössä säädetään velvoittavasti asiakkaan edun ja hänen tarpeidensa huomioon ottamisesta. Se ei ole toisarvoista suhteessa hankintalakiin. Asiakkaan edun huomioon ottaminen koskee siis myös palvelujen hankintaa ja hankintasopimuksia. Sosiaalihuoltolain perusteella on myös turvattava palvelujen jatkuvuus henkilöille, joiden tuen tarve on pysyvää tai pitkäaikaista. Näin ei Suomessa aina ole toimittu. Se on saanut esimerkiksi vammaisjärjestöt pyytämään kilpailuttamisten lopettamista elämänmittaisissa palveluissa. Olen tukenut aktiivisesti vammaisjärjestöjä asiassa.
Hankintalaki mahdollistaa sopimusten tekemisen toistaiseksi voimassa oleviksi, eikä laki velvoita kilpailuttamaan niitä tietyin väliajoin. Tämä tulisi nyt Raumallakin huomioida. Jos palveluita ei haluta järjestää esimerkiksi palvelusetelijärjestelmän avulla, asumista ja pitkäkestoista hoivaa koskevat hankinnat tulisi tehdä kunkin asiakkaan osalta toistaiseksi voimassa oleviksi, ellei asiakkaan etu muuta vaadi.
Ihmisen elämänmittaisia palveluita hankittaessa kenenkään ei pidä joutua vaihtamaan kotiaan uuden kilpailutuksen myötä. Olemme siis isojen, inhimillisten kysymysten ja linjausten edessä. Miten Rauma pitää huolen siitä, että vammaisten koti ei ole myytävänä? Miten varmistamme, että ostamiamme vanhuspalveluita ei tuota yritys, joka käyttää haamuhoitajia työvuorolistoillaan? Rauma ei ole irrallaan valtakunnan hoivaskandaaleista tai vammaisten kotien kilpailuttamisen ongelmista. Nyt tarvitaan aikaa keskusteluille ja vaihtoehtojen puntaroinnille. Emmehän me halua toistaa niitä virheitä, joita muualla on tehty.
