Laivojen rakentaminen käyntiin innovaatiotuella

Kansanedustaja Kristiina Salosen (sd.) on tyytyväinen valtioneuvoston torstain 20.11. päätökseen jatkaa laivanrakennuksen innovaatiotukien myöntämistä myös tänä vuonna. Valtion vuoden 2014 kolmannessa lisätalousarviossa ehdotettiin kymmentä miljoonaa euroa laivanrakennukseen ja alusten innovatiivisten ratkaisujen kustannuksiin. Valtioneuvosto päätti tänään myöntää rahat Turun telakalle kahden uuden TUI-varustamon risteilijän rakentamiseen.

–          Tuella helpotetaan voimakkaan rakennemuutosalan tilannetta ja parannetaan suomalaisen telakan mahdollisuutta olla mukana hyvin kilpailulla alalla. Telakkateollisuus on paljon työvoimaa tarvitseva ala, joten tällaisilla toimilla tuetaan vaikeassa työllisyystilanteessa myös työn säilymistä alalla. Nyt on syytä sanoa kovaan ääneen, että haluamme Suomessa jatkossakin olevan telakkateollisuutta. Se edellyttää, että myös valtio on sitoutunut telakoihin ja haluaa tukea niitä. Turun telakan risteilijätilauksen arvo on miltei miljardi euroa ja suorat työllisyysvaikutukset lähes 10 000 henkilötyövuotta. Näiden laivojen rakentaminen ei tuo työtä pelkästään Turun seudulle, vaan myös esimerkiksi lukuisille satakuntalaisille alihankintayrityksille, sanoo Salonen.

–          Työtä on kuitenkin vielä tehtävä, että laivanrakennusta ja uusia innovaatioita esimerkiksi monitoimialusten kehittämisessä tuetaan laaja-alaisesti ja huomioidaan Suomessa olevat mahdollisuudet erikokoisten toimijoiden menestymiseen laivarakennusbisneksessä. Turun telakan lisäksi esimerkiksi Raumalla on meneillään mittavat hankkeet telakkatöiden käynnistämiseksi uudenyhtiön RMC:n kautta. Tällaisen uuden aloittavan yhtiön mahdollisuudet olla mukana globaalissa kilpailussa riippuvat myös näistä valtion innovaatiotuista, muistuttaa Salonen.