Salonen: Asiakkaan on nähtävä, kuka hänen sosiaali- ja terveystietojaan katsoo

By 26.1.2018 Uutiset

Kansanedustaja Kristiina Salonen (sd.) sanoo, että sote-uudistuksen kynnyksellä on korkea aika viimeistellä sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakkaiden tietoturva. Asiakkaiden ja potilaiden mahdollisuutta valvoa nykyistä tarkemmin omien sosiaali- ja terveystietojensa käyttöä on vahvistettava ja helpotettava käytännössä. Vain siten voidaan lisätä luottamusta asiakassuhteissa ja helpottaa tarpeellisen tiedon välittymistä kaikkien henkilöä hoitavien tahojen kesken. Salonen jätti tänään (26.1.2018) asiasta kirjallisen kysymyksen ministerille, jossa hän korosti terveydenhuollon Kanta-palvelun olevan tärkeä osa sote-palveluita, mutta huomautti laajeneviin digitaalisiin palveluihin liittyvän myös aiheellisia huolia tietoturvan säilymisestä.

Salonen pohtii, että vajaat 70 000 ihmistä on nyt kieltänyt tietojensa luovuttamisen järjestelmästä. Siihen voi yhtenä syynä olla epäluottamus tietojen asiallisesta käytöstä. Kanta-arkiston tietosuojaa koskettavat huolenaiheet ovat viime päivinä nousseet esille Helsingin Sanomien (13.1.2018) ja Iltalehden (25.1.2018) kirjoituksissa.

Etenkin nyt, kun sote-uudistus laajentaa sote-palveluiden tuottajien kenttää, kysymys on entistä ajankohtaisempi. Ammattilaisten pääsyä ihmisten tietoihin ei ole juurikaan rajoitettu, vaan sen varmistamiseen riittää käytännössä hoitosuhde palvelutuottajaan, toteaa kansanedustaja Salonen.

Kun palveluita entistä enemmän digitalisoidaan ja viedään tietoverkkoihin, on entistä tärkeämpää, että ihmiset voivat luottaa tietoturvaan. Yksi merkittävä tekijä olisi se, että tietoja laillisesti käyttävät henkilöt voidaan myös tunnistaa ja asiakas voi valvoa ajantasaisesti omien tietojensa käyttöä. Käytössähän ei ole mitään salattavaa, silloin kun kyse on ammattihenkilöiden työssään tarvitsemasta tiedonhausta, muistuttaa Kristiina Salonen.

Kansanedustaja Kristiina Salosen mukaan hallituksen pitäisi ryhtyä toimiin, joilla edistetään asiakkaiden ja potilaiden mahdollisuutta valvoa nykyistä tarkemmin omien sosiaali- ja terveystietojensa käyttöä ja helpottaa sen valvomista käytännössä.