Liikunta on ystäväsi, ei vihollisesi

By 28.11.2018 joulukuu 19th, 2018 Kirjoituksia

Liikunta on ystäväsi, ei vihollisesi

 

Toiset ovat fanaattisia liikkujia. He käyvät monenlaisilla urheilutunneilla ja liikkuvat aktiivisesti myös yksin. Toiset taas eivät liiku lainkaan. Ryhmäliikunnat eivät tunnu omilta, eikä yksinkään tule lähdettyä lenkille. Liikunta jakaa kansamme kahtia. Syyt kahtiajakautumiseen ovat moninaiset. Moni meistä on saanut mallin elämään kotoaan, myös liikkumisen osalta. Toisaalta koulut yrittävät opettaa kaikille lapsillemme sen, mitä ei ehkä kodista opita. Valitettavasti koulutkin ovat epäonnistuneet menneiden sukupolvien osalta liikunnan ilon opettamisessa. Liikunta on suosinut urheilullisia oppilaita, ja jättänyt juuri ne eniten kannustusta kaipaavat oppilaat kokemaan huonommuutta ja liikunnan inhoa. Toivottavasti näistä virheistä on opittu.

Liikunnan puutteesta johtuva huono fyysinen kunto aiheuttaa yhteiskunnalle arviolta 3,2-7,5 miljardin euron kustannukset vuositasolla. Lisäkustannukset näkyvät suoraan terveydenhuollossa, mutta myös työkyvyttömyytenä, iäkkäiden hoivakuluina ja jopa syrjäytymisenä.

Valtakunnalliseen liikuntapolitiikkaan kaivataankin näkemystä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä. Hiljattain julkaistu liikuntapoliittinen selonteko on erinomainen keskustelunavaus, mutta yksin se ei vielä riitä. Jo pitkään on tiedetty, että liikunnan puute aiheuttaa terveydelle merkittäviä haittoja ja yksilöiden pahoinvoinnin kautta suuria kuluja yhteiskunnalle.

Yhteiskunnalliset kustannukset uhkaavat nousta entisestään, sillä on selvää, että työikäisten kunto on tulevaisuudessa heikompi, mikäli lapsemme eivät liiku tarpeeksi. Liikunnallisuuden edistämisessä on oltava kyse kokonaisvaltaisesta ja strategisesta näkemyksestä suomalaisten elämäntaparemonttiin.

Selonteon mukaan vain murto-osa alle kouluikäisistä lapsista täyttää päivittäiset liikuntasuositukset. Kouluikäisistä vastaava osuus on vain kolmasosa. Tämä kertoo osaltaan siitä, kuinka liikunnalliset tottumukset siirtyvät vanhemmilta lapsille. Jos liikunta ei kuulu perheen normaaliin arkeen, niin todennäköisyydet sille, että lapsi innostuisi myöhemmin liikkumisesta, ja ymmärtäisi sen tärkeyden hyvinvoinnin kannalta, ovat paljon pienemmät kuin lapsella, joka saa siihen jatkuvaa kannustusta omilta vanhemmiltaan jo varhaisessa vaiheessa.

Tutkimuksissa on osoitettu, että perheet kaipaisivat opastusta lasten liikuntakasvatukseen erityisesti jo neuvolavaiheessa. Terveydenhoitajien koulutukseen tulisi lisätä merkittävästi liikuntakasvatuksen osaamista siten, että neuvoloissa pystyttäisiin entistä paremmin vastaamaan juuri näihin tarpeisiin.

Myös koulut ovat avainasemassa lasten liikunnallisuuden edistämisessä. Kouluissa onkin saatu hyviä tuloksia esimerkiksi Liikkuva Koulu –ohjelmalla, jonka tavoitteena oli tuoda jokaisen koululaisen päivään tunti liikuntaa. Liikkuvan Koulun kaltaisia ohjelmia tulee jatkossakin tukea ja kehittää.

Tässäkin asiassa voisimme ottaa oppia Islannista. Siellä 99 prosenttia lapsista on saatu onnistuneesti harrastamaan jotain aktiviteettia koulun jälkeen. Harrastustoimintaa tuetaan yhteiskunnan varoin, eräänlaisen harrastusveron kautta. Suomalaisen ”Islannin mallin” kehittäminen voisi olla seuraava liikuntapoliittinen askelmerkki lasten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä.

Liikunta pitäisi olla jokaiselle meille kuin ystävä, jonka parissa voi paremmin. Sen pitäisi kuulua elämäämme ilosta, ei syyllisyydestä tai suorittamisen pakosta. Siksi liikunnasta tai sen puutteesta ei voi saarnata tai osoitella sormellaan. On ennemmin näytettävä läheisilleen esimerkkiä, otettava mukaan ja iloittava jokaisesta, joka ottaa tänään sen ensimmäisen askeleen tapojensa muuttamiseksi.